Alkukuvaus:
Carrie on vuonna 1976 ilmestynyt Brian De Palman ohjaama kauhuelokuva, joka perustuu suositun kauhukirjailia Stephen Kingin esikoisteokseen. Elokuvan pääosia näyttelevät Sissy Spacek ja Piper Laurie. Elokuva oli hyvin suosittu Yhdysvalloissa nuorison keskuudessa. Suomessa elokuva julkaistiin vasta vuonna 1991, koska elokuvasensuuri piti sitä raaistavana. Vuonna 1999 elokuva sai jatko-osan Carrie 2- raivo, sekä vuonna 2013 samannimisen uusintaversion.
Juoni:
Elokuvan päähenkilö on 16-vuotias Carrie White, joka elää suojattua elämää äitinsä Margaret Whiten kanssa. Margaret uskoo hyvin vahvasti Jumalaan, ja hänellä on tapana lukita Carrie komeroon katumaan syntejään. Eikä Carriella ole koulussakaan hyvä olla, kun kaikki pitävät häntä outona ja kiusaavat tätä.
Tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun Carriella alkavat kuukautiset liikuntatunnin jälkeen suihkussa, eikä hän tiedä niistä mitään. Muut alkavat pilkata häntä, mutta liikunnanopettaja neiti Collins pelastaa tilanteen. Katossa oleva lamppu posahtaa.
Carrie huomaa, että hän pystyy liikuttamaan esineitä ajatuksensa voimalla. Hänen äitinsä on hänelle vihainen, koska jos Carrie olisi pysynyt viattomana, ei "verenkirous", olisi alkanut. Samaan aikaan yksi Carrien kiusaaja Sue Snell on alkanut katumaan kiusaamistaan. Hän päättää pyytää poikaystäänsä Tommya pyytämään Carrieta koulun tanssiaisiin. Tommy kieltäytyy ensiksi, mutta suostuu lopulta. Carrie ajattelee näiden taas tekevän jonkun kiusausjutun, mutta suostuu lopulta Tommyn tanssipariksi.
Carrien pahin kiusaaja Chris Hargensen on joutunut ongelmiin Carrien takia, jonka takia hän ei saa tulla tanssiaisiin. Hän päättää järjestää poikaystävänsä Billyn kanssa Carrielle nöyryytyksen: he pudottavat ämpärillisen sianverta Carrien päälle juhlissa.
Margaret vastustaa Carrieta menemästä tanssiaisiin, mutta Carrie pelottelee tätä voimillaan. Juhlissa Carrie ja Tommy valitaan vuoden kuninkaaksi ja kuningatareksi. Kun Carrie ja Tommy saapuvat lavalle, Chris pudottaa sianämpärien veren heidän päälleen. Ensiksi kaikki ovat järkyttyneitä, mutta pian oppilaat alkavat nauramaan. Hetki, jolloin Carriesta oli tulla onnellinen, on tuhottu. Carrien yliluonnolliset voimat purkautuvat.
Ruusut ja risut:
Ruusut:
- Sissy Spacek tekee loistavan roolisuorituksen Carriena.
- Elokuvan juoni on opettavainen.
- Kauhukohtaukset on säästetty viimeisiksi.
Risut:
- Kohtaus, jossa Carrie tuhoaa juhlapaikan, olisi saanut olla pidempi.
Arvioni:
Elokuva on hyvin surullinen, Carrieta käy pakosti sääliksi. Näyttelijät tekevät erinomaiset roolisuoritukset. Juoni on erittäin opettavainen, sillä kiusaaminen on väärin. Oli myös hyvä, että kauhukohtaukset oli jätetty viimeisiksi, sillä silloin jännitys kasvaa koko ajan loppua kohden. Mutta kohtaus, jossa Carrie tuhoaa juhlapaikan, olisi saanut olla pidempi. Tämä ei kuitenkaan pilaa elokuvaa.
Pisteytys:
Annan neljä tähteä viidestä(4/5).
Elokuvan tiedot:
Nimi: Carrie.
Ohjannut: Brian De Palma.
Genre: Kauhu, draama, fantasia.
Kesto: 1 h 38 min.
Ilmestynyt: 1976.
Alkuperäismaa: Yhdysvallat.
Näyttelijät:
Sissy Spacek(Carrie White).
Piper Laurie(Margaret White).
John Travolta(Billy Nolan).
Nancy Allen(Chris Hargensen).
Betty Buckley(neiti Collins).
Amy Irving(Sue Snell).
William Katt(Tommy Ross).
Muuta mielenkiintoista:
Salatut elämät sarjassa on jakso, joka on kuin toinen versio tämän elokuvan eräästä kohtauksesta. Sarjan eräät koululaiset, Tale ja Matleena, tekivät muiden oppilaiden projekteja rahaa vastaan. Kun opettajat saivat tietää tästä, joutuivat vaikeuksiin heidän lisäkseen muut oppilaat, jotka olivat antaneet rahaa. Oppilaat päättivät kostaa tämän, ja valitsivat Talen ja Matleenan Itämeri gaalan Ahdiksi ja Vellamoksi. Lavalla ollessaan heille kävi samalla lailla kuin Carrielle ja Tommylle.
Sivuja:
Discshop
Elokuvan voi tilata tuolta.
Carrie 1976 traileri
Elokuvan traileri.
Nähdään taas! ja muistakaa, ettei ketään saa kiusata!